Olenko hiiri, enkä mies

Epäilykseni heräsivät sen vuoksi, että olen metsästänyt asuntomme katolla majailevaa hiirtä nyt jo viikon ajan.
Nyt on metsästäjämäinen olo.

Ansoitin asuntomme hiirenloukuilla.
Aika moni räpsähti sormille.
Kokeilin myös juustoa ja ämpäriä.
Hiiri vei juustot, mutta ei pudonnut ämpäriin.
Alkaa miehinen olo vähemmästäkin vahvistumaan.

Tässä kuva asuntoamme riivanneesta jyrsijästä.

Uskalsin laittaa jo kuvan, koska selviydyin voittajana.
Miehet 1 - Hiiret 0

Kebnekainen on valloitettu

 


Siinä on todiste kebnekaisen valloituksesta.

Tulipa huiputettua aika korkea vuori.
Se ei tunnu niin korkealta, kun kotona sitä korkeutta pohtii.
Yli kymmenen tunnin kiipeämisen jälkeen alkaa tuntumaan, että se oli vieläkin korkeampi, kuin miltä se päällä seisoessaan näytti.

Tästä vaelluksesta tulen ammentamaan itselleni ja teille kovasti kerrottavaa.
Nyt riittäköön se, että viikko on kohta reissusta vierähtänyt ja paikat alkavat olemaan nyt vasta kunnossa.

Meitä nimittäin lähti vaellukselle 4. Yhdellä (minulla) hajosi polvi, ja kaksi oli kuumeessa. Ja silti onnistuimme päätavoitteessamme.

Yllä olevasta kuvasta voitte päätellä kuinka hienot ilmat meillä reissussa oli.
Tämä oli ensimmäinen vaellukseni, kun ei satanut hetkeäkään. 

Focuksen tarkennus lähestyy

Nyt on pomollekin ilmoiteltu reissuun lähdöstä. Ihan hyvin se tuntui sen ottavan, vaikka vain pienesti kilahtikin :) Mut pidetään elämä jännittävänä.
Mitäpä sitä tuliskaan elämästä, jos kaikille pitäisi kertoa siitä mitä on tekemässä?

Perusteluina yllättävälle lomalle ilmoitin focuksen tarkennuksen. Eli näkökulmaa haetaan raaoista olosuhteista. Voi tosin olla, että ei me lopulta niin raakoihin olosuhteisiin lähdetä. Siinä kebnen juurella on näet hotelli. Ehkä yövymmekin siellä.


Oli pakko laittaa tähän vielä tunnelmapala talvivaellukseltamme. Ihan näin kylmiin olosuhteisiin emme nyt ole menossa.
 
Itseasiassa säätiedotukset lupailevat 16-17 asteen lämpötiloja. Saas kattoo. Oishan se kiva t-paidassa painaltaa menemään.

Enää on pari yötä lähtöön.
Lasten hoitopaikassa nähdään nyt jo painajaisia, me täällä odotetaan vesikielellä lähtöä. Nyt on vieläpä terveyskin kohentunut siihen malliin, että se ei enää reissua estä.

Pakko vielä mainita, että vähän jo nyt kihelmöi tämä odotus ja ulkomaille lähtö. Siitä onkin jo puoli vuotta, kun viimeksi on ruotsissa käyty ! Pelkkä Ruotsiin menohan vastaa jo lähes aurinkolomaa. Vaellus Kebnekaisella vastaa jo jenkkilän reissua.

Joten eikun pakkaamaan. 

Tunnelmapala

Viitaten edelliseen kirjoitukseen, tässä tunnelmapala edelliseltä vaellukselta.
Nyt ollaan lähdössä kesämaisemiin, mutta jylhempiin sellaisiin.

Tää on niin hienoa

  

Vaellusta odottaessa

Viikko sitten meille (minä ja vaimoni) ehdotettiin, että lähtisimmekö mukaan vaellukselle Ruotsiin Kebnekaiselle. Innostuin vähän liikaakin, ennenkuin tajusin, että sitä ennen pitää hommata vaimolle makuupussi, vaellusvaatteet sekä lapsille viideksi päiväksi hoitopaikka.

Makuupussi ja vaatteet löytyvät shoppailemalla, hoitopaikka kerjäämällä.
Nyt on edessä enää shoppailua. Kerjääminen on hoidettu kunnialla.

Ja sitten itse reissusta.

Odotettavissa on kovaa väsymystä, tuulta joka syövyttää luut ja ytimet, kylmyyttä joka kohmettaa kädet ja ajatukset, sekä hienoja maisemia ja helikopteri kyytiä.

Edellisen talvivaelluksen jälkeen olen lueskellut netistä vaeltamisesta ja nyt ollaan taas himppusen viisaampia. Ehkäpä nyt osaan jo pakata rinkan niin, ettei selkä ja hartiat ole liekeissä koko reissua.

Olen niin innoissani, etten tahdo saada iltaisin unta. Onneksi tarvitsee odotella enää muutama päivä niin päästään lähtemään.

Pienen varjon tosin reissumme ylle langettaa suolistoni, joka on niin huonossa kunnossa, että se saattaa pakottaa jättämään reissun väliin. Toivottavasti näin ei käy ja kaikki muutenkin menee putkeen. Nimittäin minulla on taas tarvetta käydä hakemassa oikeaa näkökulmaa "normaaliin" elämään olosuhteista, joissa itsestään selvyyksiä ei ole.

Ei makkanassa oo lällää

Kävin lenkillä ja takaisin tultuani oli pojallani minulle asiaa.
Meni vähän aikaa ennen kuin selvisi mistä on kyse, mutta viimein se sieltä putkahti.

(Tässä kuva pojastani kesken hiustenleikkuun)


Ehdin jo innostuksesta päättelemään, että nyt on jotain tärkeää tulossa. Ehkäpä olisi opittu viikonpäivät tai kuukaudet ja kertolasku!

Sen sijaan oltiinkin opeteltu jotain huomattavasti tärkeämpää.

Poissa ollessani oltiin opittu uusi sana.
Tai oikeammin, oltiin opittu sanomaan vanha sana oiken Ärrän kanssa.
Se oli pape-RRi.
Paperri.
Pape-gri.

Kauhean kehumisen ja tsemppaamisen jälkeen harjoiteltiin muita sanoja.
Sanoppa: "MakkaRa"
- "Makka-Ra".
Sanoppa: "VeeRa"
- "Vee-Ra".

Sitten: Sanoppa "Tirppana"
- "Ei timppanassa oo ällää.
Sanoppa: "MakkaRa"
- "Ei makkanassa oo ällää."

Niimpä, mistä lähtien makkanassa on ällä ollut?

Avioero

Minulla on mielipide jokaiseen asiaan ja hyvin harvoin pidän ne vain omana tietonani. Pohdin tässä, että nyt kun Jani Sievinenkin eroaa, niin minunkin pitää avata sanainen arkkuni.

Mutta kun pohdiskelin aihetta, niin hiljaiseksi vetää. Oikeastaan tunnen nöyryyttä ja ja kiitollisuutta.

Olen kiitollinen ihanasta vaimostani ja nöyrä siitä syystä, että minulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen vaimoni on.

Liian läheltä jouduin minäkin seuraamaan, kun ihmisillä alkoivat avioliitot rakoilemaan. Ennen, silloin kun oltiin nuoria, silloin minullakin oli kovasti sanomista avioeroista. Se oli silloin, kun olin varma, ettei yksikään tuntemani ihminen tule eroamaan.

Nyt ei ole enää. Nyt ei ole enää juurikaan sellaista sanottavaa, minkä julkisesti uskaltaisin julistaa ja minkä takana pystyisin seisomaan seuraavat 70 vuotta. Ja ne yksinkertaiset totuudet avioeroista... ne te tiedättekin jo. Niistä minun ei tarvitse kenellekään kertoa.

Loman vaikutukset elimistöön

Olen siis edelleen lomalla.
Ja fiilikset ovat mahtavat.
Tänäänkin ohjelmassa on niin paljon kaikenlaista joten väistämättä tulee jo mieleen, että miten ihmeessä sitä on joskus ehtinyt töissä käymään.
Ilmeisesti sitä vain töissä käydessään luopuu hyvin hyvin monesta asiasta ja loput jättää huomioimatta.

Tämä viikko on ennätysviikko.
Ajattelin nimittäin juosta 100km tämän viikon aikana.
Siihen en nyt kuitenkaan yllä, koska kunto loppuu kesken.

Olisi pitänyt uskoa kokeneempia. Ne nimittäin sanovat, että ei matka tapa, vaan vauhti. Minä poika nimittäin olen painellut menemään tuolla kuin rokotettu jänis.
Nyt perjantaina onkin otettava juoksemisesta lepoa ja keskityttävä lauantaille ja sunnuntaille. Jospa sitä kuitenkin sen 80km saisi täyteen.

Ei sekään paha määrä ole.
10kk sitten olin tyytyväinen 20km viikko määriin. Nälkä ilmeisesti kasvaa syödessä. Vaikka minä yleensä syön, jotta saisin nälän pois ja juoksen, jotta saisin hyvän fiiliksen.

Nimittäin juoksemisesta saa paremmat fiilikset kuin kuntosalitreenistä. Ihme homma, mutta se on tosi.
Kannattaa käydä kokeilemassa. Nosta vain itsesi sohvalta ylös juoksemaan. Sitten kun 10km alkaa taittumaan tunnin kieppeille, niin tiedät, että uusi Hölkkähedonisti on syntynyt.

Kiire

Olen lomalla ja minulla on aikaa pohtia kaikkia maailman asioita. Tänne minulla ei kuitenkaan ole ollut aikaa kirjoittaa. Aika on suhteellinen käsite.

Kysypä 100 metrin juoksijalta, mitä merkitystä on sekunnin sadasosalla tai kysy samaa kestävyysurheilijalta.
Kysy lomaansa viettävältä koodaajalta, mikä merkitys on kuukaudella tai kysy samaa elinkautisvangilta.

Viisaat ovat jakaneet kaikki asiat neljään kategoriaan. On olemassa:
- Kiireellisiä ja tärkeitä asioita
- Kiireellisia ja turhanpäiväisiä asioita.
- Kiireettömiä ja tärkeitä asioita
- Kiireettömiä ja turhanpäiväisiä asioita.

Esimerkiksi kiireellinen ja tärkeä on se puhelu, joka siellä töissä pitää soittaa.
Kiireellinen ja turhanpäiväinen on se keskustelu työkaverin uuden auton hankinnasta.

Kiireetöntä ja turhanpäiväistä on se joka iltainen television katselu ja kiireetöntä ja tärkeää ne lasten ja perheen parissa vietetyt tunnit.

Kuitenkin kaikki kaatuu päälaelleen.
Televisiota katsovat kaikki ja elleivät katso, se huutaa yksinään kaikille häiriöksi. Autoja miehet katsoo oikein miehissä ja jättää ne puhelut sihteereilleen tai ottavat vain soittopyyntöjä.

Näin lomallakin on koko ajan liian vähän aikaa ja kauhea kiire.
Välissä on kiire syömään,
välissä on kiire herätä aamulla,
sitten on taas kiire syömään.

Sen jälkeen on kiire joko mökille tai rannalle.
Sieltä on kiire kauppaan.
Kaupasta on kiire autoon.
Autosta on kiire kantaa ostokset sisään.
Ostokset on taas kiireellä saatava jääkaappiin.
Ja taas on kiire syömään.
Sitten on kiire pestä hampaat ja kiire pestä naama ja kiire mennä nukkumaan ja kiire herätä.

Mikään ei muutu työelmän ja loman välissä. Rutiinit rasvaavat elämämme juoksupyörää. Näin emme juoksupyörästämme ehdi katsomaan, mihin meillä oikeasti olisi kiire. Tai mikä toisi oikeasti rauhan, levon ja tyytyväisyyden olemukseemme.

Tavoitteen lähestyessä

Enää on 17 päivää suureen tavoitteeseeni.
Olen pyrkinyt sitä kohti n. 250 päivää.
Aloittaessani vaelluksen kohti tavoitettani se tuntui kaukaiselta haaveelta.
Nyt on enää reilu kaksi viikkoa. Yhdet elämäni lyhimmät viikot.
Olen nimittäin vaiheessa.

Aion juosta elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Edellisestä juoksukilpailustani on aikaa jo kohta kaksikymmentä vuotta. Ne kilpailut olivat jotkut piirikunnalliset juoksut. Jäin muistini mukaan viimeiseksi siinä kisassa. Ainakin muistan sen, että huohotin kaverini perässä ja huutelin, että "minä häviän kaikille!"
En tuntenut oloani silloin järin ylpeäksi.

Nyt tavoitteenani ei ole voittaa kuin itseni. Tiedän, että olen ylpeä itsestäni, vaikka tulisin viimeisenä maaliin. Jos niin käy, en julista sitä kaikille. Pakkaan vain rauhassa kamani ja häivyn kaikille jaettavan mitalin kanssa kotiin odottamaan skootteriarvontaa. Arvonnassa on helpompi voittaa. Aika lujassa tuntuu kilpailuvietti ja voittamisen halu olevan.

Olen vaiheessa kuntoni puolesta ja sen vuoksi viimeiset viikot ovat liian lyhyitä.
En ole pystynyt treenaamaan tosissani, koska annoin muutaman kerran pakkasen voittaa ja jäin kotiin. Paikkasin omaa heikkouttani. Näytin maailmalle, että olen kova. Niimpä juoksin seuraavan lenkin yli 20 asteen pakkasessa ja sairastutin itseni. Se sairastaminen kesti koko kevään.
Nyt kuntoni on samalla tasolla mitä se oli viisi kuukautta sitten.

Olen toivottavasti oppinut läksyni. Ainakin olen maksanut osallistumismaksuni. Olen lähdössä voittamaan itseni. Olen vähintään yhtä innoissani, kuin kaksi vuotias poikani moottorikelkan kyydissä. Hän sanoo sitä Moottojikenkaksi.

Kerron teille maaliin tultuani miltä tuntuu tulla maaliin. En sen vuoksi, että puolimaratonin juokseminen olisi hieno saavatus. Kerron sen teille sen vuoksi, että olen ylpeä siitä, että olen saanut hinattua itseni rapakunnosta kisakuntoon. Olenhan kisakunnossa, vaikka jäisin kisassa viimeiseksi.

Minulla oli vain haave.

Nyt se on todellisuutta.

Olen haaveillut elämässäni monesta asiasta. Listaan tähän muutamia.
Haaveilin omasta asunnosta.
Haaveilin omasta autosta.
Haaveilin lapsista.
Haaveilin ihanasta vaimosta.
Haaveilin mukavasta työstä.
Haaveilin rohkeudesta.

Ja nyt minulla on kaikki tämä.

Mitä jos olisin haaveillut huippu-urheilijan urasta? Vaikka tennis ammattilaisuudesta tai snookker ammattilaisuudesta ?

Olen huomannut, että minusta tulee se, mitä minä enimmäkseen ajattelen.
Yleensä vain tyydyn ajattelemaan niin maallisia, niin pieniä, niin vaatimattomia, niin säälittäviä, niin rajoittuneita, niin addiktioihini kiintyneitä ajatuksia, etten oikein koskaa pysty ajattelemaan mitään suurta.

Haluaisin haaveilla suuria. Haluaisin unelmoida suuria. Haluaisin ajatella suuria.
Haluaisin tulla jonkun ajatuksen valtaamaksi. Haluaisin herätä aamulla jonkun itseäni suuremman ajatuksen ylösnostaneena. Haluaisin laittaa illalla nukkumaan niin innoissani jostain itseäni suuremmasta, etten tahtoisi saada unta.

Minusta tulee se, mitä minä ajattelen.
Mitä minä siis haluan olla?

Haluanko olla mies, joka katsoo 4h joka päivä telkkaria?
Haluanko olla mies, joka haaveilee aamukahvista, lehden lukemisesta ja rennosta työstä? Vai haluanko olla joku, joka saa jotain aikaan?

Suurin eroni muihin ihmisiin verrattuna on minun ajatusmaailmani.
Ja eniten minun ajatusmaailmaani vaikuttavat se, mitä näen, kuulen, puhun ja luen.

Saan siis itse valita, mitä minusta tulee, lukemalla, katsomalla, kuuntelemalla ja puhumalla siitä miksi haluan tulla.
Monet eivät tiedä miksi haluavat tulla. Itse olen onnellinen siinä suhteessa, että tiedän mitä haluan. Unohdan sen vain liian monesti.

Energia

Eräs mies on ruvennut kehittämään autoa, joka toimisi etanolilla, mutta sitä ei tarvitsisi tankata ikinä. Riittäisi, kun huolehtisi että sieni/bakteeriviljelmä olisi kunnossa. Enää en muista kummat tuotti enemmän etanolia.
Eikö olisi villi ajatus, että auto kulkisi sienien tuottamalla etanolilla?
Siihen saatamme jossakin vaiheessa päästä.

Itse olen miettinyt ja vaahdonnutkin monille öljyriippuvuudestamme.
Koko suomen talous on riippuvainen halvasta energiasta. Tänään se tarkoittaa öljyä, koska öljy on toistaiseksi halvinta energiaa. Huomenna se voi tarkoittaa jotain muuta. En tiedä tulevaisuudesta, koska en tiedä mihin energiamuotoon hallituksemme luottaa tulevaisuudessa.

Suomessa on kuitenkin elintärkeää saada jokin halpa ja helppo energia muoto laitettua autojen tankkiin, jotta pitkät välimatkat täällä tulisivat lyhemmiksi.
Vety ei todennäköisesti tule olemaan ratkaisu. Biodieselinkin tuottamiseen tarvitsisi jotakuinkin kolme kertaa enemmän peltopinta-alaa, kuin mitä sitä tällä hetkellä on suomessa käytössä. Tämä sieniauto olisi kyllä kaikista paras ratkaisu.

Kuitenkin minua enemmän kiinnostaa ihmisten tuottama energia. Tärkoitan tällä sitä, että olen aina miettinyt, että jotkut ihmiset imevät toisiltaan energiaa ja toiset tuottavat sitä.
Tämän huomaa siitä, kun on joidenkin ihmisten seurassa hetken, niin huomaa väsyvänsä. Toisenlaisten ihmisten seurassa innostuu ja tuntuu, kuin saisi loputtomasti energiaa erilaisten asioiden suorittamiseen.

Millainen minä olen? Imenkö toisista energiaa vai saanko toiset innostumaan, elävöitymään, kohtaamaan uusia haasteita ja rohkaisenko heitä eteenpäin?

Mitä me tuotamme maailmalle?
Tuottaako jatkuva valitus ja itseensä keskittyminen jatkuvaa murhetta ja itsekyyttä?
Tuottaako opitimismi ja muiden auttaminen rakkautta ja onnellisuutta?

Olisko kiva aloittaa jokainen päivä sen tajuamisella, että olemme täällä muita varten. Elämämme energia valuu tehokkaimmin hukkaan, kun tuhlaamme sen itseemme. Sen lisäksi, että energiani tuottaa iloa vain yhdelle ihmiselle, jos käytän sen itseni viihdyttämiseen, se on aina pois joltakin toiselta.
Ja samalla se on pois itseltäni. Sillä kaikki jakavat hyvää tuultaan toisilleen.

Onnellisen ihmisen seurassa on hyvä olla. Onnellisuus tarttuu.
Näinhän ne fyysikotkin sanovat, että energia ei katoa, se vain muuttaa muotoaan.
Ja parasta, mitä voit omalla energiallasi tehdä, on toisten auttaminen.

Jos siis on väsymystä, turhautumista, kevät masennusta tai pääsiäisriehan jälkeistä krapulaa, niin eiköhän jätetä ne sukat ja alushousut vaihtamatta, jotta saadaan kunnon sienituotanto käyntiin ja halpaa energiaa kaikille jaettavaksi.

Se on nyt täytetty

On kristikunnan suurimman juhlan pääsiäisen aika.
Joillekin se on sitä neljän vapaapäivän vuoksi.
Toisille on se on sitä kylpyläloman vuoksi tai hiihtoloman tai lasketteluloman tai hiihtovaelluksen tai jonkun muun loman vuoksi.

Minulle se on suurin juhla, koska se on nyt täytetty.
Se on nyt täytetty. Se on täytetty viimeistä vaatimusta myöten.

Mikä se on?

Pari vuotta sitten kysyttiin "What is the Matrix?" ja vastaukseksi saatiin "Unfortunatly no one can be told what the Matrix is."
Tämä tulee itselläni aina mieleen, kun puhutaan siitä.
Siitä ei nimittäin saa puhua.
Meissähän ei ole mitään sellasta.
Meissä ei ole mitään vikaa.
Mutta minä voin kertoa teille mikä Matrix on.

Suurin osa ongelmista Matrixin sisällä selitetään huonolla kasvatuksella tai lapsena koettuina kauheilla kohtaloilla. Sillä lapsethan ovat syntyessään hyviä. Ne vain kasvavat monesti kieroon. Tai sitten asioille keksitään joku muu tilanteeseen sopiva selitys.

Kuinka monesti olenkaan nauranut ajatukselle lapsen synnynnäisestä hyvyydestä seuratessani nuorimmaiseni kasvamista. Jo hyvin nuorena, noin yhdeksän kuukauden iässä hän osasi kostaa. Huomasin sen, kun kaivoin hänen suustaan jonkun kiven tai muun vaarallisen esineen. Silloin hän suu irvessä yritti kaivella minun suutani. Hän yritti kostaa.

Nyt hän on uskomattoman kateellinen pikkusiskolleen, koska huomio jakaantuu. Hän ei saakaan täyttä huomiota ihmisiltä. Millään ei oikeastaan ole merkitystä, jos sillä onnistuu herättämään vanhempien huomion. Ei väliä, vaikka tempusta joutuisi maksamaan aresti-istunnon verran tai saisi kunnon nuhteet. Negatiiviset seuraukset eivät haittaa, jos tempulla onnistuu kalastamaan huomiota.

Tiedän, että meissä kaikissa on nämä samat kauheat asiat tekemässä tuloaan. Sanon, että ne ovat vasta tulollaan, koska me onnistumme piilottamaan ne muilta. Ne näkyvät vain niille, jotka tuntevat meidät parhaiten.

Mitä kaikkea meistä näkyykään sille, joka näkee kaiken? Perheemmekin jo, joka tuntee meitä vain vähän, saa ottaa vastaan loputonta itsekkyyttä meiltä kaikilta. Osaamme olla niin itsekkäitä, että väkisinkin hävettää aina jälkeenpäin.
Onneksi me osaamme peittää suurimmat puutteemme läheisiltämme ja muilta, joiden kanssa olemme tekemisissä. Sillä meidän kanssa hyvin harva suostuisi tekemään yhtään mitään, jos tuntisi meidät aivan pohjia myöten.

Sen tähden nyt on suurin juhla, mitä voi koskaan ajatella. Sillä se on nyt täytetty. Se on siirretty syrjään ja sen kustannukset on maksettu. Se on kannettu, koko maailman osalta. Matrix on selitetty ja sen suurin ongelma ratkaistu.

Johannes huusi kamelinnahka viitassaan: "Katsokaa Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."

Pääsiäisenä koitti aika, jolloin maailman synti otettiin pois. Se on kannettu, velka on maksettu ja se on täytetty. Juuri niinkuin Herramme ja Mestarimme ristillään huusi todistukseksi meille, jotka haluamme vain kylpylälomia tai muutaman ylimääräisen lomapäivän raskaasta arjesta.

Miten saadaan sitä mitä ei tarvita, mutta halutaan

Ongelma on tuttu niille, joilla on puolituttuja kiitollisuuden velassa kieriskeleviä tätejä, setiä, mummon kavereita, äitin tuttavia tai isän työkavereita.

Kaikilla näillä tutuilla on hyvä sydän. Muuten tähän ongelmaa ei ikinä törmää.
Jos et ole törmännyt, sinun tuttavillasi sydän on kylmempi kuin räntäsateen kastelemat housut.

Tällä viikolla itse törmäsin tähän ongelmaan, koska tuttavani osti tietokoneen. Laitoin siihen verkkoasetukset, päivitin nettiselaimen, asensin parhaat ilmaisohjelmat ja varmistin, että kaikki tarvittavat mediaohjelmistot ovat valmiina erilaisia nettitv lähetyksiä varten. Aikaa meni abaut tunti, eli alle 10% siitä ajasta, mitä istun yleensä tietokoneella joka päivä. Suomeksi: pikku juttu, jonka tekemistä nauttin suuresti.

Sain tästä palkaksi muistitikun ja valtavat määrät rahaa.
Jos ottaisin rahat vastaan olisin kuin mies, joka ei lähde kaveriksi etsimään lasta, joka on karannut naapurin pihasta.
Tai olisin kuin mies, joka pyytää vaimoltaan rahaa tehtyään lumityöt omalla pihallaan.
Tai olisin kuin mies, joka ei lähde kaverinsa talotalkoisiin ilman rahallista korvausta.

Miten tällaisissa tilanteissa toimitaan? Jos en ota rahoja vastaan, pahoitan antajan mielen. Jos otan rahat vastaan, olen yrityskonsulttia pahempi.
Jos otan rahat vastaan olen rikkaampi. Jos en ota, olen köyhempi.

Kummastako tulisin onnellisemmaksi?

Mietin tätä tänään eri tasolla:
Onko tärkeämpää tehdä mitä haluaa vai auttaa muita saamaan, mitä he haluavat? Tämähän ei toki ole ongelma, jos haluaa auttaa muita saamaan mitä he haluavat. Se on samalla varmin keino rikastua.
Jos tyytyy siihen, mitä on pinnalla. Minä en tyydy.
Sillä harvat ihmiset tietävät mitä he haluavat.

Niimpä päädyin siihen, että jatkan niin kuin tähänkin asti. Yritän antaa muille, mitä he tarvitsevat, vaikka he eivät vielä sitä haluaisikaan.
Jätin siis rahat ottamatta, sillä tuttavani tarvitsee niitä enemmän kuin minä.

Onnistuminen ruokkii onnistumista

Tulee heti Juhani "Aurinkokuningas" Tamminen mieleen.
"Keppi jäähän.
Katse kiekkoon."

Ruokkiiko myös Vastustaminen Vastustamista?
Sain tänään kauniina kevät päivänä siitä maistiaisia.
Ilma oli täydellinen. Aurinko paistoi. Ulkona oli vajaa kymmen astetta lämmintä.
Päivä oli muutenkin todella hieno.
Kävimme kirkossa, josta sai hakea vapaata paikkaa. Se oli aivan täyteen ahdettu.
Anoppi ja Appiukko olivat kanssamme kirkossa ja he ottivat sieltä hoitoon esikoisemme. Näin minulle ja vaimolleni tarjoutui täydellinen tilaisuus lähteä kahdestaan lenkille upeaan kevät ilmaan.

Tietenkin kaikki kaunis kerran katoaa.
Niin nytkin, vetoakselin muodossa.

Vetoakseli hajosi edellisen kerran tasan 7kk sitten. Muistan sen tarkkaan, koska se hajosi sillä reissulla, kun hain vaimoni ja vastasyntyneen 3 pv vanhan tyttäreni sairaalasta kotiin.

Silloin hinausauton kuljettaja sanoi, että "Kannattaa vaihtaa molemmille puolille samalla kertaa. Ne tuppaavat hajoamaan yhtä aikaa." Nyt tiedätte uskoinko häntä.

Autooni on tehty viimeisen vuoden aikana kahdesti jarruremontti ja nyt kahdesti vetoakseliremontti. Mikä menee seuraavana?

Jos onnistuminen ruokkii onnistumista, niin mikä vanhan auton kanssa voi onnistua, jotta se voisi jatkua? Vai onko näkökulmani väärä. En vain näe metsää puilta.

Täytyy siis vain noudattaa Aurinkokuninkaan neuvoa ja laitta keppi jäähän ja katse kiekkoon ja edetä kohti seuraavaa remonttia. Se on näet varmasti tulossa. Mutta koska en tiedä tulevaisuutta, niin jään sitä jännityksellä odottamaan.

Nimittäin huonomminkin olisi voinut käydä. Olin tällä viikolla käymässä Raaheessa. Jos autoni olisi hajonnut pari päivää aikaisemmin olisin ollut 70km päässä kotoa ja todella ongelmissa. Tai jos appiukkoni ei olisi päättänyt huonojen säiden takia perua yhteistä mökkeilylomaamme Kajaanin suunnalla, niin autoni olisi levinnyt 180km päässä kotoa.

Onnistuminen ruokkii sittenkin onnistumista. Viimeksi, kun vetoakselini hajosi, tuli äitini noutamaan 3pv vanhan tyttäreni, vaimoni ja poikani kymmen minuutin varoitusajalla tienposkesta kotiimme, joka oli aivan lähellä. Silloin olin niin riemuissani synnytyksestä, etten etes huomannut harmitella auton hajoamista. Samoilla energioilla se vedettiin korjaamolle, josta sain sen pian takaisin. Nyt kävi samoin. Auto hajosi 300metrin päässä kotoani.
Jos joskus on hyvä hetki hajoittaa auto, niin se on lämpimänä kevätpäivänä kodin lähellä. Onnistun näimmä aina hajoittamaan autoni hetkenä, jona apu on lähellä.
Nytkin sain apua heti. Jo noin tunnin päästä autoni oli hinattu kotipihaani ja minulla oli käyttössä laina-auto.

Jos tämä herätti ajatuksen ottaa tyypit jollain autolla. Tehkää se tällä

Itsestään selvyydet

Otan kaiken itsestään selvyytenä.
Pidän itsestään selvänä työpaikkaa, terveyttä, minuutta ja mielenterveyttä, lasten terveyttä, kaunista vaimoa, naapurisopua ja aurinkosia kelejä.

Entäpä jos sairastuisinkin alzhaimerin tautiin tai kaatuisin ja katkaisisin koipeni tai jos vaimoni saisi syövän ja kiiltävän kaljun?

Kaikkia näitä pohdiskelin.
Olen sairastanut kurkkukipu,nuhakuume,flunssayskää jo pari kuukautta kohta ja itsestään selvyyksiini alkaa tulla rakoja.
Ollessani Pallaksen huipulla väsyneenä ja pahalla tuulella, hanskat märkänä ja kylmyys luissaja ytimissä, alkoi sielläkin itsestäänselvyyteni rakoilla.

Kun heräät itsestäänselvyyden unesta, niin elämästäsi tulee paljon onnellisempi.

Kävelylenkistä vaimon kanssa tulee pakkopullan sijaan ilo, jos miettii vaihtoehtona murtunutta jalkaa ja ehdotonta kävelykieltoa.

Hammaslääkäri keikasta tulee etuokeus jos vaihtoehtona on olematon terveydenhoitojärjestelmä, kuten suurimmassa osassa maailmaa on.

Mattojen puistelu ei ole enää velvollisuus, jota voi pakoilla. Se on tehtävä josta voi iloita huomaamalla, että omistaa oikeasti matot, joita puistella. Tai huomaamalla, että lähellä on ihmisiä, jotka arvostavat ponnisteluja.

Millä sitten saisit itsesi hereille huomaamaan, kuinka hyvin asinasi ovat?
Miten oppisit iloitsemaan ja kiittämään kaikesta mitä elämässäsi tapahtuu?
Miten oppisit tyytymään siihen mitä sinulla on, etkä haikaisili asioita, joita sinulla ei ole ja joiden tarpeellisuutta et osaa edes kunnolla perustella?

Minulla ei ole harmainta aavistusta.
Silti pidän vain itsestään selvänä sitä, että minun pitäisi tietää.

Sama tuote

Tällä viikolla oli Jumala-ilta televisiossa.
Yksi parhaista keskusteluohjelmista pitkään aikaan.
Sain Jukka Paarman vastauksista sen käsityksen, että
kun homouden siunaaminen tulee kirkkoon niin se "toivottavasti ei revi hajalle" (vapaa muistelu Jukan sanoista hämäävään kysymykseen).
Jukalta kysyttiin vähän kierosti, että mitä se aiheuttaa kirkolle.
Ja hän meni lankaan ja vastasi kysymykseen, jossa antoi ymmärtää, että homouden siunaamista ajetaan kirkossa.
Tämähän toki on ollut kaikkien tiedossa jo pitkään.

Aloin sitten miettimään, että mitä eroa on Jukka Paarman kirkolla ja sen sanomalla sekä Markku Koiviston seurakunnalla ja sen sanomalla.

Mitä Markku Koivisto ja arkkipiispa Jukka Paarma vastaisi seuraaviin kysymyksiin?
Molemmat saarnaavat samaa evankeliumia.
Vai saarnaavatko?
Molemmilla on sama "tuote", jota tarjota ihmisille. Vai onko?

Molemmat saarnaavat samaa evankeliumia. Miksi Jukan putiikista erosi viime vuonna yli 33000 ihmistä, kun taas Markun putiikki kasvaa?

Jotakin eroa näiden sanomissa täytyy olla, sillä Jukalla on toimintaa ties kuinka monella paikkakunnalla. Seurakuntia on 550 koko suomessa ja pourkka vähenee.
Markulla taitaa olla toimintaa kolmella paikkakunnalla (tampere,helsinki,kokkola) ja väkimäärä lisääntyy. Miksi?

Mitä eroa tämän saman evankeliumin saarnaamisessa on näissä 550. seurakunnannassa että se ajaa ihmiset pois, kun taas Nokia Missio kasvaa vaikka toimintaa on alle prosentin verran seurakuntien lukumäärällä laskettuna?

Tuntuu näet uskomattomalta, että Suomen Kirkkoon kuuluu 550 seurakuntaa ja homma ottaa takapakkia. Tilat joissa toimitaan ovat mahtavat. Ihmisille on vara maksaa palkkaa niin, että he voivat omistaa koko elämänsä työhön eli evankeliumin julistamiseen. Heidät koulutetaan Yliopistossa seurakunnan johtotehtäviin ja seurakunnan hoitamiseen.
Silti ihmisten määrä vähenee kirkossa jatkuvasti.

Tässä ei päde vanha totuus: "Rahalla saa ja Mopolla pääsee".
Nimittäin rahalla ei saa, ei ainakaan hyvää työvoimaa kirkkoon.

Vapauteni on liian pieni

Haluaisin olla vapaa.
Haluaisin olla vapaa huonosta, kutisevasta ihosta.
Haluaisin olla vapaa väsymyksestä.
Haluaisin olla vapaa ainaisesta kitinästä ja valituksesta.
Haluaisin olla vapaa levottomista öistä ja tekemättömistä töistä.
Haluaisin olla vapaa auttamaan muita.

Vapauksia minulla on kyllä paljon.
Saan ajatella mitä vain.
Saan kirjoittaa, mitä ikinä haluan ja kehtaan.
Saan ihmetellä elämää.
Saan olla luottavainen ja rauhallinen tulevaisuuteni suhteen.

Eniten vapauttani tehdä ja olla sellainen kuin haluaisin, rajoittaan pelkoni.
Pelkään lääkäreitä.
Pelkään muuttaa elintapojani niin, että saisin nukkua ja saisin perheeni yöt järjestettyä paremmin.
Pelkään omaa heikkouttani niin, etten jaksa enkä kykene pitämään johdonmukaista linjaa lasteni kasvattamisessa.
Pelkään niitä asioita, jotka tapahtuisivat, kun muuttaisin työtapani ja työympäristöni optimaaliseksi.
Pelkään sitä mikä tapahtuisi, jos antatuisin tosissani palvelemaan muita.

Kaikesta tästä huolimatta minulta kysytään, mitä on todellinen vapaus ja odotetaan, että osaisin antaa vastauksen. Enkä pettymystä tuotakaan. Minä nimittäin tiedän mitä on todellinen vapaus ja mistä sen löytää. Vaikka pelkoni tähden en ole sitä itse vielä täydellisesti kokenut.

Haluamme kyläillä

Ennen lähdettiin kylästelemään noin vain.
Ennen piipahdettiin tuvassa ja vaihdettiin kuulumisia.
Ennen kaikki oli jotenkin yksinkertaisempaa.

Ystäväpariskunta meidän naapuristamme on halunnut tulla meille kylään.
Mekin olemme halunneet heidän käyvän meillä. Olemme pyytäneet heitä useasti.
Heidän kotioveltaan meidän kotiovellemme on matkaa n. 15 metriä.
Olemme yrittäneet sovitella kalentereita jo monesti kahden kuukauden ajan, mutta aikataulut eivät pitäneet.
Nyt he viimein pääsivät käymään tai onko niin, että me vihdoin sallimme heidän tulla?

Elämä on nyt mikrojen, pesukoneiden, astianpesukoneiden ja automaattisentietojenkäsittelyn ansiosta niin kiireetöntä, että kaikille sopii lähteä kyläilemään paljon vapaammin kuin ennen.

Missäkähän kohtaa meidän perheessä asiat ovat menneet näin? Meillä katsotaan televisiota iltaisin ehkä keskimäärin tunti puolitoista, ehkä enemmänkin. Kyläilemään ei ole aikaa lähteä.

Nykyään vierailulla käyminen on sama kuin auton ostaminen.
Molempia tehdään harvoin, kaikilta sitä odotetaan ja sen pitäisi sujua helposti. Se kuuluu yleissivistykseen.
Molemmat tuottavat silti yhtäläisen määrän ongelmia ja esteitä. Ja molempia puidaan pitkään jälkikäteen. Ne tapahtuvat vain niin harvoin, on siis aikaa puimiseen.

Onko ihmisten kohtaamisesta tullut vaikempaa, vai onko ongelma oman elämämme avaamisessa? Sillä ihmisten kohtaamisessa on kyse jakamisesta. Molemmat antavat jotakin itsestään. Jos näin ei tapahdu molemmat jäävät kylmäksi.
On helpompaa piiloutua kiireisen elämän taakse jättäen ystävänsä kylmäksi ja oman elämänsä yksinäiseksi.
Tämä johtuu nähdäkseni vain siitä, että me kaikki olemme vain niin rikki, että itsensä avaaminen ja toisille paljastaminen tekee yhtä paljon tuskaa, kuin auton ostaminen. Olemme rikki, emmekä halua tunnustaa sitä itsellemme, emmekä läheisillemme.

Eikä kukaan herää television tirkistelystä ja pääministerin tekstiviesteistä huolimatta huomaamaan, että me saamme sitä mitä me kylvämme. Sillä sitähän se on. Television katselu on toisten elämän tirkistelyä.
Minulla ei siitä montaa hyvää asiaa ole sanottavanani ja silti tuhlaan leijonan osan elämästäni sen edessä.
On helpompi myötäelää tuntemattomien ihmisten keksittyjä seikkailuja, kuin avata itsensä ja ottaa vastaan oikeita kokemuksia läheisiltään. On helpompi olla kylvämättä mitään.

Mitä minä kylvän ympäristööni?
Kylvänkö ilmapiiriä, jossa minulle on pakko soittaa, jos joku haluaa tulla käymään kylässä?
Kylvänkö ilmapiiriä, jossa kalenteristani aikaa saadakseen kaikkien pitää nöyrtyä odottamaan viikkoja ellei jopa kuukausia? Olenko kuin Kaarle Kustaa kolmas, jonka hovi määrittelee kuninkaan puheille pääsyn?

Lappi on nähty

Hiihtovaellus on nyt takana. Se tarkoittaa Kolmea Pitkää Päivää kuumeistä hiihtelyä.
Lähdin hakemaan keuhkokuumetta, muta sitä en saanut hankittua.
Retken päätarkoitus jäi siis saavuttamatta.
Jotain silti jäi käteen.

Kuume on tällä hetkellä 37.8 javilunväreistä päätellen se saattaa nousta vielä vähäsen. Eilen illalla vielä pelkäsin, että saan korvatulehduksen. Niin rajusti kaikki torvet olivat tukossa ja kipeänä.

Tuossä äsken laskin vesijohtovettä hanasta. Ihanan raikasta, kylmää ja äärettömän hyvää vesijohtovettä. Siinä juodessani huomasin, että tarpeeksi korpeen lähdettäessä oppii arvostamaan itsestään selvyyksiä.
On eri juttu sulattaa juomavedet lumesta ja laskea, että riittääkö sinolit koko loppureissuksi.
Meillä sinolit riitti, mutta veden juontia se rajoitti kovasti. Joimme ehkä reilun litran päivässä. Kaikilla on tiedossa, että se on Äärettömän tyhmää, mutta minkäs teet. Jos on mukana enempi intoa, kuin älyä, niin näin käy.

Suoritin vaelluksemme aikana videokameratestausta. Kyllä on kameroiden akut parantuneet siitä, mitä ne olivat entivanhaan. Kuvasin niin paljon kuin jaksoin. Sain yhden kasetillisen täyteen. Akkua kului kamerastani silti vain puolet. Olimme jatkuvasti ulkona pakkasessa. Näistä huolimatta kamera pysyi toimintakunnossa.

Kävin vaelluksellani myös Varustesotaa. Sen hävisin täydellisesti.
Otin matkaan kahdeksi viikoksi varustetta. Olimme reissussa vain kolme päivää. Helppo laskutoimitus tuottaa tuloksen, että liika on liikaa.
Sairaana vuorenrinnettä painaltaessa alkaa vähän kaivelemaan ylimääräiset tavarat. Huumorini alkoi jo loppumaan.
Otan tästä opikseni ja ensi kerralla pienemmän rinkan, vähemmän varustetta ja jätän sairaana vaeltamisen muille.
Onneksi muut vaeltajat jaksoivat odottaa minua hitaasta etenemisestä riippumatta.
Kaikki vieläpä lohduttivat, että hyvä on ottaa kaiken varalta mukaan tarvikkeita. Tiedän kokemuksesta, ettei kannata.

Lopputulema on silti hyvä.
Sairastamisesta ja työajan menettämisestä huolimatta reissu oli aika mahtava.
Seikkaileminen kuuluu miehille. Tuntureiden ylittämisessä ja liukkaissa rinteissä möhkiessä on jotain uskomatonta ja kestävää.
Silloin, kun pelkää suksien lipsahtamista jyrkässä rinteessä tietäen, että lipsahdus johtaa kymmenien metrien liukumiseen kiville ja varmoihin luunmurtumiin tietää elävänsä. Kimi tuntee varmaan samaa F1 ohjuksensa ratissa saatuaan uudet kumit alle ja ajettuaan miljoonaa lähestyvään mutkaan. Silloin yksikin virhe tietää seikkailun pättymistä rumasti.

Sitä oppii tuntemaan ystävänsäkin eri tavalla, kun kaikki ovat väsyneitä ja kaikki kamat ovat märkänä. Siihen kun lisää vielä tosiasian, että edetään tuntureissa, jossa on auringon laskettua pimeämpää kuin vessassa valojen sammuttua, vaikka tuoksu tosin on parempi. Kun vielä kohdalle sattuu niin, että autiotupa johon aikoo majoittua, onkin täynnä.

Tekoja vai sanoja

Sanominen ja tekeminen ovat täysin kaksi eri asiaa.
Tässä oma versioni tämän viikon taistelusta:

Lupauduin lähtemään hiihtovaellukselle Pallakselle.
Tulossa on varmasti hieno viikonloppu. Siellä riittää mäkiä ja kylmyyttä.

Lupauduin lähtemään, koska viikonloppuna olo tuntui siltä, niin kuin olisin parantumassa.
Olin täysin väärässä.
Nyt on kuumeinen olo ja kurkku on jo toista päivää kuin tulessa.

Huomenna me lähdemme puolilta päivin kohti pohjoista.
Otan videokameran mukaan ja dokumentoin koko reissun.
Nyt pääsee koko maailma näkemään videolta miten ihmiselle kehittyy keuhkokuume.
En nimittäin aio jättää reissua väliin. En vaikka olen sairaana.
Sillä yritän tehdä sen minkä lupaan.
Joskus hinnasta ja seurauksista välittämättä.
Sillä voihan olla niin, että huomen aamulla olo on jo parempi.
Tai että lauantaina olen elämäni kunnossa.
Tai sitten en.

Sillä enää reissua ei voi perua. Olenhan ostanut jo otsalampunkin.
Ja lupautunut lähtemään. Ja ottanut töistä vapaata.
Toivottavasti voin sunnuntaina laittaa tänne muutaman kuvan kotoa käsin teille katsottavaksi.
Toinen vaihtoehto on laittaa ne kuvat sairaalasta käsin.
Jännittävin terveisin.
- Kempelelläinen idiootti.

Minulla on tärkeää menoa

.. Näin eräs työkaverini sanoi tänään työpäivän jälkeen, kun yritin vielä suostutella häntä jäämään.
Hän oli menossa jumppaamaan. Käskin hänen mennä, koska jumppaaminen on tärkeää.

Ennen olin viimeiseen asti kuntosalimies.
Jumppaaminen oli naisten hommaa.
Nyt olen vaihtanut mielipidettäni, tässä syy siihen:

Aloitin juoksemisen n. 6kk sitten.
Tähtään puolimaratonille.
En ehkä pääse tavoiteaikaani. Olen ollut sairaana niin pitkään, etten ole voinut treenata, niinkuin olisin halunnut. Eikä se haittaa. Olen kuitenkin juossut niin paljon, että se on muuttanut minua.
Yksinään juostessa ehtii ajatella asioita. Lenkkipolulla on aikaa miettiä, mitä sitä haluaa tehdä.

Miksi niin harva harrastaa sitä mitä haluaisi?
Nyt olisi trendikästä käydä bodybumpissa tai spinningissä.
Mutta minä tykkään juoksemisesta ja uimisesta.
Nyt on myös trendikästä katsoa kokkiohjelmia ja tehdä thaimaalaista ruokaa.
Mutta minä tykkään pottumuussista ja jauhelihasta.

Harva uskaltaa harrastaa sitä mitä haluaa.
Harva tekee sitä työtä josta pitää, koska luulee,
ettei saisi tarpeeksi rahaa kasaan tekemällä sitä mistä tykkää.
Meidän valveillaoloajasta 70% menee työmatkalla ja töissä. Kuinka paljon rahaa pitää antaa, että se jäljelle jäävä 30% korvaa 70% tuskaa?

Minä haluan tehdä sitä mistä pidän, vaikka se näyttää muiden mielestä olevan järjetöntä tai vastuutonta. Sitä se voi minustakin olla.
Olen oppinut itsestäni sen, että olen projekti ihminen. Minä tykkään tehdä asioita aina vähän aikaa ja sitten vaihdan sen johonkin toiseen. Ja uskallan myös tehdä niin. Miksi pitäisi tehdä vain asioita, joita aikoo tehdä kauan? Eikö voisi vain kokeilla? Ja ehkä rakastua uusiin asioihin.
Nyt uskallan ottaa riskejä, uskallan olla enemmän mies. ( Lukekaa Villi ja Vapaa, niin ymmärrätte).
Sillä riskinotto kannattaa.
Olen miettinyt millaisen riskin Jumala otti, kun hän loi Aatamin ja käski hänen viljellä ja varjella maata.
Jumala antoi Aatamille vapaan tahdon, joko noudattaa Hänen käskyjään tai jättää noudattamatta.
Jumala otti kauhistuttavan riskin antaessaan minulle vapaan tahdon.
Minä yritän käyttää sitä. Voin sanoa, että minulla on tärkeää menoa ja yhtäkkiä olen vapaa lähtemään kesken työviikon hiihtovaellukselle pohjoiseen!

Luokkakokouksen jälkeen

Nyt on kokoukset kokousteltu.

On ihanaa olla väärässä.
Oletin siis, että kaikki kertovat ylpeänä saavutuksistaan. Kukaan ei kertonut.
On mahtava huomata, kuinka nöyriä ja mukavia vanhat koulukaverit olivat.
Kaikki olivat samalla aaltopituudella välittömästi. Tunnelma oli rento ja koko ilta oli todella nautittava.
Jos nyt tätä lukiessasi mietit, pitäisikö järjestää luokkakokous, niin järjettä ihmeessä. Et tule katumaan,
et ainakaan, jos olet ollut samalla luokalla kanssani.

Tämä oli ensimmäinen luokkakokoukseni. Eilen mietin, että kuva jonka olen tällaisesta saanut on tullut jenkkielokuvista. Jenkit ovat väärässä. Ei luokkakokoukset ole sellasia mitä ne väittävät.

Minulla on oikeasti aika huono muisti. Tai sitten olen vain lopettanut vanhojen muistelemisen. En nimittäin muistanut ennen tätä iltaa oikein mitään yläasteajoiltani. Nyt muistot tulvivat mieleeni.
Yläasteaika elämästäni on ollu koulunkäyntivaiheista kaikista mieluisinta. On mahtava taas muistaa kaikkia kepposia ja törkeyksiä mitä silloin opettajillemme kehittelimme.

Toivottavasti joku järjestää samalle porukalle uudet kokoukset. Minä ilmoittaudun jo nyt mukaan.
ps. Jos kiinnostaa, voit lukea Forumista miten kokouksessamme kävi. Minä olen nimittäin julkkis.

Luokkakokous

Jenkkilässä luokkakokoukset ovat suuria tapahtumia. Niistä tehdään elokuvia.
Luokkakokouksiin liittyy jotain kummallista. Itseänikin alkoi hirvittämään tuleva luokkakokous.
Se on tänänä iltana. Vielä on onneksi aikaa valmistautua.

Vielä voisi käydä rasvaimussa tai valkaisemassa hampaat.
Nyt jos heti lähden, ehdin ostamaan vielä uuden auton. Ostasin ehkä nelivetoaudin. Sille kaikki luokkakaverit olisivat kateellisia. Minä olisin vain onnellinen ja ylpeä. Sillä sehän se tärkeintä on. Pitää näyttää siltä että menee kovaa.

Mietin tuossa, että jännittääkö minua enempi se, että miten muut ovat elämäänsä eläneet näiden kymmenen vuoden aikana, vai se mitä he ajattelevat minusta, kun näkevät minut.

Sillä minulla ei ole esitellä hienoa työpaikkaa, suurta palkkaa, hienoa autoa tai isoa omakotitaloa. Minulla ei mene yöelämässä kovaa, minulla ei ole kuin yksi julkkiskaveri eikä minulla ole yhtään hyvää valloitustarinaa kerrottavaksi.

Se mitä minulla on, on häivähdys, josta muiden on vaikea saada otetta.
Minä ole onnellinen. Olen onnellinen tavalla, jota on vaikea selittää tai kertoa.
Olen onnellinen siitä, että olen mies.
Olen onnellinen siitä, että olen naimisissa.
Minulla on täydellinen vaimo ja kaksi uskomatonta lasta.
Minä pelkään että 90% ihmisistä jotka tunnen, ovat minulle kateellisia jollain tavalla.
Olen saanut olla viimeiset kaksi vuotta täysin terve.
Saan harrastaa mitä haluan.
Saan lukea mitä haluan.
Saan tehdä työtä jota haluan ja josta nautin enemmän kuin uskallan kertoa.
Minulla on ystäviä, jotka ovat uskollisia, luotettavia, rehellisiä ja kaikkea mitä kukaan voisi ystävältä odottaa.
Minulla on tukiverkkona perhe ja sukulaiset, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa hyväkseni.
Minulla on Herra, jota palvelen ja joka kutsuu minua ystäväkseen.
Minua ei ole koskaan jätetty pulaan, vaan päin vastoin. Tiet avautuvat aina edessäni.
Minä tiedän, että tulevaisuus joka odottaa minua jossain tuolla, on valoisa.
Se on täynnä elämää.
Se on myös täynnä murheita, mustelmia ja pettymyksiä, koska vain näkemällä ja kokemalla surua, voi todella iloita.

Elämässä parasta ei ole saada, vaan tyytyä siihen mitä meillä on ja odottaa ja toivoa.
Lapset ovat onnellisimmaan silloin, kun he odottavat joululahjoja, eivät lahjojen ja pakettien avaamisen jälkeen.

Luokkakokouksessa hienointa ei ole oman menestymisen esittely, vaan ihmisten kohtaaminen.
Seuraavalla kerralla kerron teille, millaisia ihmisiä yläasteelaisista tovereistani on kasvanut.

Taistelu päättyi

Taistelu videokamerasta päättyi kutakuinkin onnellisesti.
Sain sen kameran tänään.

Nyt alkaa käytön opettelu eli akku paikoilleen ja kuvaamaan.
Ohjekirjat ovat yksinäisille ja harhaanjohdetuille.
Tosimiehet eivät tarvitse ohjeita. Innostus, kokemattomuus sekä kiire auttavat.
Kohta olen todellinen Steven Spielberg.

Ajattelin käsikirjoittaa, tuottaa, ohjata ja kuvata oman elokuvani.
Laitan sen nimeksi "oma elokuvani" tai jotain muuta kuvaavaa.

Laitan sen sitten tänne teidän kaikkien iloksi, kun saan sen valmiiksi.
Ei kannata kuitenkaan koko ajan naputella "refresh" nappulaa.
Tässä voi vielä mennä joku tovi.
Tai naputelkaa vaan.
Tämä blogi on ilmaispalvelu ja tältä palveluntarjoajalta loppuu varmasti kaista kesken ja he joutuvat sulkemaan tämän koko palvelun.

Sitten voin lopettaa trendihakuisuuden ja keskeyttää bloggailun.
Saan keskittyä sitten taas olennaiseen eli sairaudesta paranemiseen.

Tänään on suuri päivä

Tänään Iida neiti lähti äidinkielen opettajan sijaiseksi.
Sen kunniaksi voisi vaikka hypellä tai juoda kahvia tai syödä pullaa tai nukkua päiväunet.

Iida ei ole vielä tätä kirjoittaessa tullut takaisin. Joten sijaisuuden juhlistaminen odottakoot ensin sitä, että Iida tulee ehyenä takaisin.

Katsotaan sitten mitä tehdään. Väihintä mitä voisi tehdä olisi kodin siivoaminen tai ruuanlaittaminen, niin että Iida voisi tulla kotiin ja istua pöytään syömään. Mutta näin ei meillä toimita. Meillä mies katoaa tai lähtee lenkille ja jättää naiset siivoamaan ja tekemään ruokaa, oli tilanne millainen tahansa.

Taistelu videokamerasta

Olen vankkumaton nettikaupankannattaja.

Silti olosuhteiden pakosta joutuu aina välissä harkitsemaan kantaansa.
Tällä kertaa olosuhteet olivat tällaiset:

Ostin videokameran, 5kpl videokasetteja ja videokameralaukun.
Tein tilaukseni tiistaina. Varastosaldo kyseisessa kaupassa oli tietenkin "varastossa".
Silti, jostain kummallisesta syystä "varastossa" ei tarkoitakaan sitä, että tuotetta oikeasti olisi varastossa.
Sillä ensin meni kolme päivää siihen, että kauppa onnistui olemaan lähettämättä minulle mitään. Sitten perjantaina he lähettivät minulle kameralaukun ja ilmoittivat, että kamera ja videokasetit lähetetään samana päivänä.

Vierähti viikonloppu ja videokasetit saapuivat.

Ehdin jo miettimään, että tekeekö kauppa voittonsa kyseenalaisin keinoin.
Yritin löytää syytä tapahtumiin. Kauppa olikin siirtänyt "varastossa" olevan tuotteen lähtemään viikon päästä. Kysellessäni syytä siihen, miten "varastossa" oleva tuote onkin varastossa vasta kahden viikon päästä siitä, milloin se siellä alunperin luvattiin olevan. Vastaus oli :" Näin saattaa käydä silloin, kun monet asiakkaat tilaavat saman tuotteen samanaikaisesti. " Olin siis löytäny todellisen hittituotteen.

En siis ole videokameran onnellinen omistaja.
Taistelu jatkuu... ja kameran odotus myös.
Usko nettikauppojakohtaan ei ole vielä kuollut.

Minulla on teoria

Minulla on teori siitä että...
... selluliitti syntyy laihduttamisesta.
... osakemarkkinoilla pärjää psykologialla paremmin, kuin markkinoiden tuntemisella.
... ihmiset muuttuvat ja ihmiset voivat muuttua nopeasti.
... juoksemaan oppii lukemalla.
... valtion antamat suositukset ruokavalioksi ovat täyttä propagandaa.

Ja monesta muustakin asiasta minulla on teoria, mutta ihminen voi sisäistää vain rajallisen määrän asioita kerralla, niin on parempi jättää loput teoriat myöhemmin julkaistavaksi.

Sairautta ilmassa

Jälleen on kurkku kipeänä ja lenkit jää tekemättä.
Maratonille (tai puolikkaalle ) valmistautuminen on jatkuvasti täynnä vaaroja ja karikkoja, koska kroppa ei kestä reeniä. Mikäs siinä olisi juostessa, jos saisi olla terveenä.

Vielä on aikaa n. 10 viikkoa. Toivottavasti saisi viettää tämän ajan terveenä, niin olisi parempi mahdollisuus selviytyä hengissä puolimaran koettelemuksista.

Nyt on saatu koko blogi asentoon ja pihalle, joten nautiskelkaa.
Harjoottelen tämän käyttöä vielä hetken ja sitten lähtään baanalle tosissaan.

Tässä kuitenkin pala elämästämme Kempeleessä: Eli nuorempi on Veeraneiti ja vanhempaa en tunne.

Avautuminen

On sunnuntai-ilta ja todella myöhä. Pitäs olla nukkumassa,
eikä ajatuksiaan kirjaamassa.
Piti käydä tänään töissä ja ajattelin naatiskella
illalla pitkään, että jaksaa painaa taas seuraavan viikon.

Sunnuntaitöistä ei seuraa mitään hyvää.
Koetan välttää niitä ensi kerralla.