Lappi on nähty

Hiihtovaellus on nyt takana. Se tarkoittaa Kolmea Pitkää Päivää kuumeistä hiihtelyä.
Lähdin hakemaan keuhkokuumetta, muta sitä en saanut hankittua.
Retken päätarkoitus jäi siis saavuttamatta.
Jotain silti jäi käteen.

Kuume on tällä hetkellä 37.8 javilunväreistä päätellen se saattaa nousta vielä vähäsen. Eilen illalla vielä pelkäsin, että saan korvatulehduksen. Niin rajusti kaikki torvet olivat tukossa ja kipeänä.

Tuossä äsken laskin vesijohtovettä hanasta. Ihanan raikasta, kylmää ja äärettömän hyvää vesijohtovettä. Siinä juodessani huomasin, että tarpeeksi korpeen lähdettäessä oppii arvostamaan itsestään selvyyksiä.
On eri juttu sulattaa juomavedet lumesta ja laskea, että riittääkö sinolit koko loppureissuksi.
Meillä sinolit riitti, mutta veden juontia se rajoitti kovasti. Joimme ehkä reilun litran päivässä. Kaikilla on tiedossa, että se on Äärettömän tyhmää, mutta minkäs teet. Jos on mukana enempi intoa, kuin älyä, niin näin käy.

Suoritin vaelluksemme aikana videokameratestausta. Kyllä on kameroiden akut parantuneet siitä, mitä ne olivat entivanhaan. Kuvasin niin paljon kuin jaksoin. Sain yhden kasetillisen täyteen. Akkua kului kamerastani silti vain puolet. Olimme jatkuvasti ulkona pakkasessa. Näistä huolimatta kamera pysyi toimintakunnossa.

Kävin vaelluksellani myös Varustesotaa. Sen hävisin täydellisesti.
Otin matkaan kahdeksi viikoksi varustetta. Olimme reissussa vain kolme päivää. Helppo laskutoimitus tuottaa tuloksen, että liika on liikaa.
Sairaana vuorenrinnettä painaltaessa alkaa vähän kaivelemaan ylimääräiset tavarat. Huumorini alkoi jo loppumaan.
Otan tästä opikseni ja ensi kerralla pienemmän rinkan, vähemmän varustetta ja jätän sairaana vaeltamisen muille.
Onneksi muut vaeltajat jaksoivat odottaa minua hitaasta etenemisestä riippumatta.
Kaikki vieläpä lohduttivat, että hyvä on ottaa kaiken varalta mukaan tarvikkeita. Tiedän kokemuksesta, ettei kannata.

Lopputulema on silti hyvä.
Sairastamisesta ja työajan menettämisestä huolimatta reissu oli aika mahtava.
Seikkaileminen kuuluu miehille. Tuntureiden ylittämisessä ja liukkaissa rinteissä möhkiessä on jotain uskomatonta ja kestävää.
Silloin, kun pelkää suksien lipsahtamista jyrkässä rinteessä tietäen, että lipsahdus johtaa kymmenien metrien liukumiseen kiville ja varmoihin luunmurtumiin tietää elävänsä. Kimi tuntee varmaan samaa F1 ohjuksensa ratissa saatuaan uudet kumit alle ja ajettuaan miljoonaa lähestyvään mutkaan. Silloin yksikin virhe tietää seikkailun pättymistä rumasti.

Sitä oppii tuntemaan ystävänsäkin eri tavalla, kun kaikki ovat väsyneitä ja kaikki kamat ovat märkänä. Siihen kun lisää vielä tosiasian, että edetään tuntureissa, jossa on auringon laskettua pimeämpää kuin vessassa valojen sammuttua, vaikka tuoksu tosin on parempi. Kun vielä kohdalle sattuu niin, että autiotupa johon aikoo majoittua, onkin täynnä.