Ongelma on tuttu niille, joilla on puolituttuja kiitollisuuden velassa kieriskeleviä tätejä, setiä, mummon kavereita, äitin tuttavia tai isän työkavereita.
Kaikilla näillä tutuilla on hyvä sydän. Muuten tähän ongelmaa ei ikinä törmää.
Jos et ole törmännyt, sinun tuttavillasi sydän on kylmempi kuin räntäsateen kastelemat housut.
Tällä viikolla itse törmäsin tähän ongelmaan, koska tuttavani osti tietokoneen. Laitoin siihen verkkoasetukset, päivitin nettiselaimen, asensin parhaat ilmaisohjelmat ja varmistin, että kaikki tarvittavat mediaohjelmistot ovat valmiina erilaisia nettitv lähetyksiä varten. Aikaa meni abaut tunti, eli alle 10% siitä ajasta, mitä istun yleensä tietokoneella joka päivä. Suomeksi: pikku juttu, jonka tekemistä nauttin suuresti.
Sain tästä palkaksi muistitikun ja valtavat määrät rahaa.
Jos ottaisin rahat vastaan olisin kuin mies, joka ei lähde kaveriksi etsimään lasta, joka on karannut naapurin pihasta.
Tai olisin kuin mies, joka pyytää vaimoltaan rahaa tehtyään lumityöt omalla pihallaan.
Tai olisin kuin mies, joka ei lähde kaverinsa talotalkoisiin ilman rahallista korvausta.
Miten tällaisissa tilanteissa toimitaan? Jos en ota rahoja vastaan, pahoitan antajan mielen. Jos otan rahat vastaan, olen yrityskonsulttia pahempi.
Jos otan rahat vastaan olen rikkaampi. Jos en ota, olen köyhempi.
Kummastako tulisin onnellisemmaksi?
Mietin tätä tänään eri tasolla:
Onko tärkeämpää tehdä mitä haluaa vai auttaa muita saamaan, mitä he haluavat? Tämähän ei toki ole ongelma, jos haluaa auttaa muita saamaan mitä he haluavat. Se on samalla varmin keino rikastua.
Jos tyytyy siihen, mitä on pinnalla. Minä en tyydy.
Sillä harvat ihmiset tietävät mitä he haluavat.
Niimpä päädyin siihen, että jatkan niin kuin tähänkin asti. Yritän antaa muille, mitä he tarvitsevat, vaikka he eivät vielä sitä haluaisikaan.
Jätin siis rahat ottamatta, sillä tuttavani tarvitsee niitä enemmän kuin minä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti